Minäkö hallituslaiseksi?

Onko sinulla halua kehittää opiskelijaelämää? Pidätkö ihmisten kanssa touhuamisesta, omien mielenkiinnon kohteiden hyödyntämisestä ja Tertan sekä itsesi kehittämisestä?

Meillä Tertta ry:n hallituksessa on monta paikkaa odottamassa uusia hallituslaisia. Tällä hetkellä hallituksessamme toimii puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri sekä rahastonhoitaja. Heidän hommaansa kuuluu huolehtia, että yhdistys toimii ohjeistuksien määräämällä tavalla. Teille opiskelijoille näkyvää toimintaa on muun muassa tapahtumat, joita meidän vapaa-aikavastaavamme järjestävät. Tuutorivastaavat puolestaan huolehtivat Tertan tuutoritoiminnan toimivuudesta. Sosiaali- ja koulutuspoliittiset vastaavat neuvottelevat opiskelijoiden asioissa koulun sekä muun muassa opiskelijaterveydenhuollon kanssa. Tarvitsemme myös haalareista, haalarimerkeistä sekä tiedottamisesta kiinnostuneista ihmisiä. Toiminnassamme on vielä monia paikkoja missä voimme kehittyä, näitä ovat esimerkiksi liikuntapuoli, alkoholittomien tapahtumien kehittäminen sekä opiskelijoille etujen hankkiminen.

Muutamia plussia joita hallitustyöskentely on minulle antanut:

+ Hallituslaisena tutustut varmasti uusiin mukaviin ihmisiin.

+ Yksin et joudu tässä hommassa pärjäämään! Aina on joku, jolta saa apua.

+ Opit esiintymään ja tuomaan omia ideoita rohkeasti esille.

+ Olenpa kuullut, ettei työpaikatkaan pahalla katso hallitusmerkintää CV:ssä.

– Ella, Tertan puheenjohtaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: